Valtiovarainministeriö jakaa jopa 6 miljoonaa euroa valtionhallinnon prosessien automatisoimiseen tähtääviin hankkeisiin

Valtiovarainministeriö kannustaa virastoja yksinkertaistamaan ja automatisoimaan prosessejaan. Kehittämistyön tueksi VM on käynnistänyt erityisrahoitushaun, jossa ministeriöillä, virastoilla ja laitoksilla on mahdollisuus hakea erityisrahoitusta tuottavuutta edistäviin hankkeisiin. Tavoitteena on prosessien yksinkertaistaminen ja automatisointi.

Erityisrahoituksella tuetaan hallitusohjelman tavoitetta vahvistaa julkista taloutta ja hyödyntää täysimääräisesti digitalisaatiota sekä edistää valtionhallinnon tuottavuutta. Tähän menettelyyn sisällytettävien hankkeiden avulla saatavilla säästöillä virasto odottaa voivansa kuitata säästötavoitteitaan. Hankkeilla saavutettavat kustannussäästöt eivät aiheuta ylimääräisiä määrärahaleikkauksia virastoille. Tämä rahoitushaku koskee enintään 6 miljoonaa euroa edellyttäen, että eduskunta myöntää kyseisen määrärahan. Rahoitusta jaetaan kuitenkin enintään niin kauan kuin varattua määrärahaa on käytettävissä.

Erityisrahoitushaulla rahoitetaan kahdenlaisia hankkeita:

1. Valmiiksi suunnitellut ja heti toimeenpantavat hankkeet, joissa keskitetty rahoitusosuus on enintään 1 miljoonaa euroa
2. Uuden toimintamallin tai teknologiaratkaisun toiminnan todentamiseen tähtäävät hankkeet, joissa keskitetty rahoitusosuus on enintään 50 000 euroa
2). Hanke voi olla esimerkiksi:
• kokeilu,
• idean edelleenkehittäminen,
• PoC: proof-of-concept.

Haku on käynnissä ja päättyy 15.11.2018 klo 14:00.

Lisätietoja Valtionvarainministeriön sivuilta.